*

Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Millaisia aikuisia, sellaisia lapsia

Koen olevani, tai ainakin pyrin olemaan lasten oikeuksien puolustaja ja usein myös yritän kirjoittaa aikuisille lapsen äänenä. Tänään kaikki haluavat olla lasten ääninä. Yhden päivän aikana kirjoitetut korulauseet ja asiaa juhlistavat päivitykset eivät kuitenkaan valitettavasti muuta juuri mitään. Lapset tarvitsevat pitkäjänteistä työtä etujensa puolustamiseen. Jokaisen päivä tulisi olla lapselle hyvä. Lapsen ja nuoren elämän on oltava sopivasti haastava ja turvallinen. Lapsella on vaikka mitä oikeuksia, joille me päivittäin viittaamme kintaalla sekä Suomessa, että globaalilla tasolla.

Yhteiskunnassamme toimii erilaisia järjestöjä lasten ääninä ja onhan meillä lapsiasianvaltuutettukin. Tosin heitä kuunnellaan yleensä silloin, kun jotakin on sattunut tai asioiden esille ottaminen on muuten mediaseksikästä ja/tai ajankohtaista.  Lasten etujen pitkäjänteinen puolustaminen edellyttää syvällisempää ymmärrystä lapsen olemuksesta ja aikuisen vastuusta.  Sen on oltava jossakin selkäytimessä ja tämän tulisi näkyä päivittäin. Näiltä pitkäjänteistä työtä tekeviltä tahoilta sitä löytyykin, mutta se ei riitä. Lapsi ei elä lapsiasianvaltuutetun kanssa, tai ole jonkin järjestön siipien suojassa 24/7. Lapsi/nuori elää yhteiskunnan jäsenenä, jota turhan vähän huomioidaan. Sitten kun huomioidaan, se tehdään valitettavan usein paheksuen ja/tai kuuntelematta. Usein se johtuu siitä, että lapsi/nuori vasta opettelee kommunikoimaan, voi mahdollisesti pahoin, eikä aikuinen ymmärrä tätä. Syntyy ”Haista *ittu!/Älä käyttäydy noin!” keskustelu. Tämä aikuisen ymmärtämättömyys ja tiedostamisen puute on se sukupolvia erottava kuilu, joka on liian syvä. Ymmärrys josta puhun, ei tässä tietenkään tarkoita väärien asioiden tai tekojen hyväksymistä.

Aikuinen voi kysyä ”Ottaako sua joku päähän kun kiroilet?” Voit maksaa nuoren bussilipusta puuttuvan kolikon, jotta hän pääsee bussiin. Voit jututtaa surullisen näköistä lasta. Kysyä, onko kaikki hyvin? Vaikka tilanne olisi millainen hyvänsä näillä kysymyksillä ja teoilla teet paljon hyvää. Sait vastausta/kiitosta  tai et. Ota se riski, että kiroilija haistattelee, se on kuitenkin aika pieni.  Jos huudat, saat vain huutoa takaisin.  Tulee turpiin vetoa ja rähinää. Luulisi aikuisella olevan pelisilmää vetää oikeista naruista? Tulos syntyy hyvällä paljon nopeammin. Pelisilmään luonnollisesti kuuluu itsensä suojelu ja se on joskus tarpeen. Meillä on aika paljon pahoinvoivia räjähdysalttiita nuoria liikenteessä. Heillä on kuitenkin aina siihen joku syy, kukaan ei huvikseen voi pahoin ja toimi väärin. Kannattaisi tämäkin muistaa, kun palstoilla päivittelet nykynuorisoa. Edelleen muistutan, että teot saattavat olla vääriä, mutta lapsi on lapsi eikä nuori ole vielä aikuinen.

Kehu ja hämmästele supernopeasti Rubikin kuutiota kokoavaa poikaa Suomenlinnan lautalla. Kuuntele kiukuttelevaa lastasi, älä huuda niin paljoa. Taustalla voi olla lapsen paskin koulupäivä ikinä. Opettajat eivät ehkä jaksa kuunnella juuri tänään tätä lasta. Eikä edes se päiväkodin täti kuuntele aina. Lapsella pitäisi olla mahdollisuus kohdata päivän aikana joku turvallinen ja hyväksyvä aikuinen. Se voit olla sinä. Tuntematon, naapuri, bussikuski, kaupan kassa, opettaja, äiti, isä, kuka vaan, kunhan on aikuinen.

Moni aikuinen on vieraantunut täysin siitä maailmasta missä itse eli lapsena. Puhumattakaan tästä maailmasta, jossa lapset elävät nyt. Se on kova maailma ja moni eksyy matkalla. Surullisena voin kokemukseni pohjalta todeta, että suurimpana ongelmana pahoinvoivien lasten ja nuorten kannalta on se, että kukaan ei kohtaa eikä kuuntele heitä. Tämä kuuntelevan, siis todella kuuntelevan ei jäkättävän, tuomitsevan ja saarnaavan aikuisen puute leimaa monen lapsen elämää. Se on yksinäistä. Lapselle yksinäisyys on aikalailla pahinta mitä voi olla.

Yksikin kohtaaminen, ystävällinen sana tai konkreettinen apu muistuttaa lasta ja nuorta siitä, että aina löytyy joku aikuinen joka auttaa. Haastankin sinut Lasten oikeuksien päivän viettäjä, pohtimaan omaa suhtautumistasi arjessa lapsiin ja nuoriin. Lapsi on yhteiskunnan peili.  Millaisia aikuisia, sellaisia lapsia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Kamalaa välillä lukea uutisista milloin 1-5 vuotiaat joutuvat puheterapian koska vanhemmat hoitavat ennemmin älypuhelimiaan tai yhä harvemmalla vanhemmalla on varaa tarjota lapselleen liikuntaa, harrastuksia tai aikaansa. Omalla kohdalla lapsuus oli siltä osin hyvin että äitilläni riitti minullea aikaa vaikkei ystäviä tai harrastuksia ollut. Siksipä välitänkin siitä että oikeudet toteutuisivat. Tämän lisäksi välitän hyvin paljon möys ihmisoikeuksista.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Aika onkin ehkä viime kädessä se tärkein asia. Joskus se pienikin aika,pysähtyminen lapsen takia auttaa paljon. Ei ole aina niin "isoista" asioista kiinni ja monet suuremmatkin vaikeudet pienenevät sillä, että aikuinen on edes hetken läsnä ja vieressä.

Toimituksen poiminnat