Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Vaitiolovelvollisuus on luottamuksen edellytys

Jokaisessa ammattiryhmässä on ammattitaidottomuutta ja huonoa ammattietiikkaa. Joissain töissä tämä taidottomuus kuitenkin särähtää enemmän korvaan kuin toisissa. Joissain töissä ei tietynlaisia virheitä saisi tehdä lainkaan, koska niillä on mahdollisuus aiheuttaa suunnatonta haittaa.

Ihmissuhdetyössä on vaitiolovelvollisuus ehdoton. Ainakin pitäisi olla. Asiakkaan etu pitäisi olla mielessä alati, sehän on koko työn tarkoitus. Mitä siis ajatella lastensuojelun työntekijästä joka eilen bussissa keskusteli työpuhelua puolen tunnin ajan. Hän mainitsi etunimeltä toisen asiakkaista ja lisäksi kertoi asiakkaittensa olevan sisaruksia.  Lasten ikäkin selvisi minulle puhelun edetessä. Lisäksi työntekijä mainitsi asiaa konsultoivan psykologin sukunimeltä.  Myös konsultoivan psykologin ja kyseisen puhelimitse töitänsä hoitavan työntekijän työpaikka tuli selväksi. Mitä tämä ihminen oikein ajatteli? Hän puhui asiallisella ja kovalla äänellä. Ei tullut mieleen jäädä bussista pois ja jatkaa keskustelua niin, että ulkopuoliset eivät kuule? Soittaa takaisin? Puhua hiljempaa?

Sain kuunnellessani niin paljon informaatiota, että lastensuojelua ja sen toimintaa tuntevana voisin ottaa aika helposti selvää siitä, kenestä puhuttiin.  Uskon, että myös ihminen joka ei tätä alaa tunne, voisi tehdä samoin.  En yllä kirjoittanut ihan kaikkea enkä tarkemmin tiedosta jota tämä puhelu minulle antoi. Syy lienee selvä.

Suurin osa ihmissuhdetyötä tekevistä on ammattitaitoisia ja heille vaitiolovelvollisuus on selvä. Itselleni lastenhoitajana ei tulisi mieleenkään käydä mitään työpuhelua bussissa. Vai haluaisitko sinä kuulla miten puhun jostakusta lapsesta, sinun lapsestasi?

Asiakkaita, ihmisiä pitää suojella ja heidän yksityisyyttänsä on kunnioitettava.  Vaitiolovelvollisuus on tehty suojelemaan ihmistä ja asiakastasi.

Soimaan itseäni siitä, että en keskeyttänyt puhelua vaan kauhistelin vain mielessäni. Olin todella tyhmä. Tämä mahdollisuus keskeyttää työntekijän toiminta tuli mieleen vasta bussista jäädessäni. Ensi kerralla toimin toisin. Ensi kertaa ei toivottavasti tule.

Nyt voin vain antaa palautetta oikeaan osoitteeseen jälkeenpäin.  Sopii toivoa, että se löytää perille. Yksi tällainen moka antaa kasvot kaikille. Yksi moka voi tuhota suhteettoman paljon luottamusta. Onhan se vähän mahdotonta tehdä työtä ihmisten kanssa jos luottamusta ei ole. Ammattietiikka on juuri sen luottamuksen synnyttämistä varten. Maalaisjärkikin ajaa osittain samaa tarkoitusta. Pelkästään kännykkäetiketin hallinta olisi ennaltaehkäissyt tämän.

Lastensuojelu on ihan tarpeeksi kriisissä ilman näitä ihmisyytensä, käytöstapansa ja moraalinsa unohtavia osittain ammattitaidottomia yksilöitä.

Hyvin lastensuojelussa ja ihmissuhdetyössä työnsä tekevät ovat heitä, joita ei oikeastaan näy.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän RaulSoisalo kuva
Raul Soisalo

Huomasin kirjoituksesi vasta äsken. Samaa mieltä, että paras lastensuojelutyöntekijä on se, joka on hoitanut hommat siten, ettei niin paljon akuuttipalvelua tarvita, etteikö sitä ehdittäisi tekemään asianmukaisesti. Kertomuksestasi nousi mieleeni oletus, että osaaltaan tuo voi kertoa siitä väsymyksestä, kiireestä ja työnsä uuvuttavien taakkojen aihettamasta muserruksesta, joka on monen ls-ammattilaisen todellisuutta tänä päivänä.

Mutta sitten aasinsiltana toiseen salassapidon problematiikkaan. Se on salassapidon illuusio, sillä on niin monta tahoa, viranomaista ja tarkastajaa, jolle on pakko salassapitosäädösten estämättä antaa kaikki potilasasiakirjat (eli tyyliin kertoa ihan kaikki) ja kaiken lisäksi esim. Valvira voi velvoittaa pitämään omana tietonaan, että hänen kaikki asiansa ja salaisuutensa ovat nyt siellä vähintään kymmenen virkamiehen syynättävinä. Joudumme todistamaan oikeusprosessissakin salaisuuksista, jos asiakkaalle ajetaan riittävän kovaa syytettä.

Ja sitten vielä kolmas outous. Jos lapsi arvioidaan olevan iän ja kehitystasonsa puolesta kypsä päättämään omasta hoidostaan (arvion tekee hoitava ammattihenkilö) lasta on silloin hoidettava yhteisymmärryksessä hänen itsensä kanssa. Sen jälkeen, jos näin on päätetty, potilaalla on oikeus kieltää tietojen luovutus sivullisille. Ja lain tiukka määritelmä on, että vanhemmat ovat sivullisia, mutta sosiaalityöntekijällä ja monella muulla viskaalilla on erityislainsäädännön mukaan oikeus silti saada asiakirjat ja tiedot - esim. palvelutarpeen arviointia varten. On harvoin lapselle parhaaksi, että hänen vanhemmat eivät saa olla tukemassa lasta myös terveysasioissa.

Ja lopuksi: ikävä kyllä meidän järjestelmä ei aina onnistu vanhemmuuden tukemisessa, vaan joskus se jopa riistää sitä.

Kiittäen, Raul S

Toimituksen poiminnat