Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Lapsi on kärkihanke

Tässä vaiheessa lienee jo kaikille selvää, että tulevaisuuden Suomessa on muista kulttuureista syystä tai toisesta tulleita ihmisiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. On kaikkien etu, että nämä ihmiset ja perheet sopeutuvat kulttuuriimme, oppivat kielen ja tavat. Integroituvat Suomen kansalaisiksi, luonnollisesti säilyttäen myös oman kulttuurinsa.

Lapsi sopeutuu helpommin kuin aikuinen. Lapsi oppii kielen hetkessä, tavat siinä sivussa ja saa ystäviä. Lapsen mukana kulkee tietoa perheelle ja toisinpäin. Päivähoidossa oleva muusta kulttuurista tullut lapsi oppii kuin itsestään, mutta ei ilman ammattitaitoista varhaiskasvattajaa. On tosiasia, että lapsella on käsittämätön taito oppia uutta ja sopeutua vaikka mihin, myös elämään kahden kulttuurin välissä. Se ei kuitenkaan tapahdu ilman tukea.

Sen sijaan että yhteiskuntamme ennakoisi tulevia sopeutumisongelmia satsaamalla tähän toimivaan ja edulliseen integroimistapaan, on päätetty karsia varhaiskasvatuksesta 316 miljoonaa ja sijoittaa saman summan ”kärkihankkeisiin” Mikä voi olla tärkeämpi kärkihanke, kuin sijoitus lapsiin?

Sijoitus kasvaa korkoa. Lapsista kasvaa koululaisia ja pikkuhiljaa veronmaksajia. Ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet yhteiskuntaamme ja ovat sen toimivia jäseniä. Varhaiskasvatuksella ja päivähoidolla on korvaamaton tilaisuus heti alussa auttaa lapsia ja perheitä, jotka tulevat toisenlaisista kulttuureista. Tosin tulevaisuudessa se on entistä haastavampaa, ellei jopa mahdotonta.

Päivähoitoon saattaa tulla tupsahtaa lapsi, joka ei puhu sanaakaan suomea. Hän hukkuu ryhmään, jossa tulevaisuudessa säästöjen jälkeen voi olla lähemmäs 30 lasta. Ei tällaisessa ryhmässä ole mahdollisuutta enää yksilölliseen hoitoon ja kasvatukseen. On selvää, että lapsen ongelmat lisääntyvät. Vai mitä kuvittelette tapahtuvan lapselle, joka ei puhu suomea tällaisessa ryhmässä?

Yhtälöön lisätään tosiasia, että tapamme saattavat olla hyvinkin erilaisia. Niinhän se yleensä on. Toisessa Suomalaisessa perheessä huutaminen on normaalia ja toisessa kiroillaan estoitta. Kulttuurierot saattavat olla vielä suurempia. Näin meillä on pieni lapsi, jolta on heti alussa viety kaikki mahdollisuudet kasvaa yhteiskunnan ”tuottavaksi” yksilöksi. Hän joutuu ongelmiin ystävien kanssa, kokee yksinäisyyttä ja syrjäytyy jo päiväkodissa. Vain sen takia, että varhaiskasvattajalta on viety kaikki käytännön mahdollisuudet tehdä työtänsä. Sen me osaisimme, kasvattaa ja hoitaa, sekä tukea perheitä kasvatustyössään. Nyt ammattitaito heitetään hukkaan ja S2 (Suomi toisena kielenä) opetuksen toteuttaminen on vain haave kiireen ja kaaoksen keskellä.

Esikoulusta lähtee ala-asteelle jo ongelmissa oleva lapsi. Syy ei ole silloin äärimmilleen vedetyn varhaiskasvatushenkilöstön vaan niiden tahojen, jotka ovat päättäneet, että lapsen sopeuttaminen yhteiskuntaan ei ole kärkihanke.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän SeijaKastari-Johansson kuva
Seija Kastari-Johansson

Kielen kehitys on todella tärkeä osa lapsen identiteettiä, kuin myös sopeutumista ko yhteiskuntaan. Ruotsissa lienee tästä paljon kokemusta,jota pitäisi hyödyntää... siellähän maahanmuuttajia on tullut jo vuosia. Siihen en usko, että tässä olisi kyse rahasta, enemmänkin tiedosta ja kokemuksista. Toki uuden tiedon jakamiseen tarvitaan rahaa.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Jossain vaiheessa rahan vähyys ja karsiminen pakostakin näkyy. Uskon että kynnys ylitetään nyt.
Se on hyvin surullista ja turhauttavaa.

Toimituksen poiminnat