Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Vastine Oskari Onnisen levyarvosteluun "Tiisu, Elämän koulu" HS 2.9.2015

Oskari Onninen, vapaa toimittaja, nuori mies, HS toimittaja ja kriitikko on kirjoittanut arvion  Tiisu nimisestä suomalaisesta nuoresta soitinyhtyeestä ja heidän debyyttialbumistaan.  Tekstinsä on purevaa, napakkaa ja osittain monitulkinnallista.  Ihan näppärää ja kelpo raapustusta sinänsä, mutta voi kuinka Oskari sortuukaan omiin nokkeluuksiinsa.

Sen lisäksi, että hän on arvostelussaan keskittynyt lähinnä vertaamaan Ismo Alankoa ja Tiisua keskenään, hän autuaasti unohtaa, kuinka taide muuttaa aina muotoaan ihmisen kehittyessä. Sehän on taiteen tarkoitus, elää hetkessä ja tilassa juuri sellaisena kuin se on. Taidetta ei tässä Oskarin arvostelussa näin ollen juurikaan kunnioiteta, sen nimissä kriitikko pelaa omaa peliään ja tuomitsee sen mihin itse rivien välissä sanoo uskovansa.

Oskari on raapinut arvosteluunsa suunnattoman määrän suomalaisen musiikin muita edustajia, joihin hän irvokkaasti vertailee tätä nuorten sielujen hengentuotosta. Mitäpä sitä nuoria sieluja turhaan ymmärtämään, vaikka kriitikko itsekin taitaa olla sellainen. Herää kysymys onko kriitikko tuskastunut omaan nuoruudennäppäryyteensä ja nokkeluuteensa ja kokee, että nyt on hänenkin kasvettava aikuiseksi?

Arvostelussaan kriitikko itsekin myöntää pelaavansa peliä ja oikeuttaa sen väitteeseen: "Tiisukin juuri sitä tällä levyllään pelaa". Kuka tässä pelaa ja mitä? Onko tämä peli syntynytkin Oskarin omassa mielessä ja hän on erehtynyt tulkitsemaan kaiken Tiisun musiikin sen kautta. Se on hyvin vaarallista ja yksioikoista. Kun sinä teit niin, niin sitten minäkin lyön tällä lapiolla sinua hiekkalaatikolla. ”Äiti äiti, Tiisu löi mua!”

Haluaisin tulkita arvostelun siten, että nuoruuden kohelluksen kritisoiminen onkin  itse asiassa kehu. Tosin suuri yleisö tuskin tätä arvostelua sellaisena tulkitsee. Näin ollen Tiisun täystyrmäyksellä vedetään turpaan vielä hyvin nuoria miehiä ja itseasiassa koko nuoruutta. Ei saa olla sitä, eikä tätä. Eikä varsinkaan nuori. Pitäisitte vaan turpanne kiinni!

Kenties kriitikko olisi tyytyväinen jos musiikkia tekisivät vain henkisesti täysin kypsät ihmiset, jotta se olisi ”kypsää” ja kestäisi tarkimmankin kriittisen tarkastelun. Tosin sellaista musiikkia ei ole olemassakaan.  Taiteen ja musiikin luonteeseen kuuluu tietynlainen henkinen kypsymättömyys, muuten se ei ole millään muotoa kiinnostavaa. Vain vajavaisuus on kiinnostavaa, turha sitä on Oskari tyrmätä vain sen vuoksi, että se sinua kismittää ja tulee iholle.

Itse Tiisua aivan alkuvuosista seuranneena (ilman kytköksiä ja henkilökohtaisesti poikia tuntematta) voin vilpittömästi sanoa, että pojat ovat juuri sitä miltä näyttävät sekä levyllä, että livenä. Keskenkasvuisia, kiihkeitä ja nokkelia. He ovat nuoruuden näsäviisaudessaan vallattomia, ärsyttäviä ja ennen kaikkea aitoja.

Nuoria on hauska syyttää nokkelin sanankääntein nuoruudesta. Se on näsäviisautta ja itsestäänselvyyksiä. Kriitikko on mennyt siitä mistä aita on matalin. Helppo tie on hauska tie.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat