Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Kuuluuko alle 3-vuotias päivähoitoon ja miten siitä keskustellaan

Kuuluuko alle 3-vuotias päivähoitoon? Täysin oikeaa vastausta ei ole joten ei voi olla myöskään täysin vääriä vaihtoehtoja. Minulla on mielipiteeni, jonka perustan omaan äitiyteeni, tutkimuksiin ja tuloksiin, sekä lastenhoitajan koulutukseeni ja työkokemukseeni.

Mielipide on henkilökohtainen käsitys, se ei ole mikään yleispätevä ohje. Jokaisen perheen tilanne kun on yksilöllinen ja se sellaisena tulee käsitellä. Tästä itsestään selvyydestä huolimatta ovat edellisen kirjoituksen yhteydessä esittämäni kommenttini ja mielipiteeni asiasta herättäneet varsin kipakkaakin keskustelua.

”Meidän ammattilaisten ei kuulu olla asiasta mitään mieltä.” Tottakai pitää ja kuuluu. Eri asia on sitten se, että oma mielipide tulee osata jättää keskustelussa taustalle. Mielipiteen ei saa antaa vaikuttaa liikaa tai edes piilovaikuttaa. Se on sitä ammatillisuutta. Keskustelussa tulee ohjenuorana olla aina kyseisen perheen kokonaisvaltainen tilanne ja parhaan mahdollisen vaihtoehdon löytäminen juuri tälle kyseiselle lapselle ja perheelle.  Faktat esille.

”Päiväkoti ei ole perheneuvola, me kasvatamme vain lasta ja vain näiden seinien sisällä olevat asiat kuuluvat meille.” Aika kivikautinen lähestymistapa. Lapsi on kokonaisuus. Jos et tee yhteistyötä vanhempien kanssa jätät kuvioista pois lapselle tärkeimmät ihmiset. Yhteistyö lapsen hoidossa ja kasvatuksessa on äärimmäisen tärkeää, vain sitä kautta syntyy kokonaisvaltaisia käsityksiä ja kaiken huomioonottavia ratkaisuja.  Et voi tehdä työtäsi jos et tee sitä yhteistyössä ensisijaisten kasvattajien kanssa. Vanhemmuutta on tuettava ja se onnistuu kyllä myös varhaiskasvatuksen ammattilaisilta.

”Vanhempia ei saa syyllistää.” Vanhempien syyllistämistä ei ole se, että kerromme kaiken mahdollisen faktatiedon tutkimuksista ja päiväkodin arjesta. Faktojen perusteella syntyvät ratkaisut ovat oikeita ja mietittyjä. Jos vanhempi ei tiedä, hän saattaa tehdä ratkaisun jota ei oikeasti olisi tehnyt, jos vain olisi tiennyt kaiken.  Keskustelu ei ole syyllistämistä. Ammatillisuus asiaa lähestyttäessä ennaltaehkäisee syyllistävän asenteen.  Jos et osaa keskustella vanhemman kanssa syyllistämättä häntä, et ole oikealla alalla. Jos pelkäämme syyllistämistä, emme voi kohta keskustella mistään, koska aina joku mielestämme syyllistyy. Tämän pelon ja ”mukahienovaraisuuden” taakse on helppo piiloutua, mutta se ei ole oikein.

”Asiasta ei sovi ammattinimikkeen takaa puhua, et sinä tiedä, ei kuulu sinulle.” Kukas siitä sitten keskustelee jos ei asiantuntijat? Ei se vanhempi siellä päivähoidossa käy ja tiedä mitä siellä tapahtuu. Lapsen etu on se, että lapseen vaikuttavista tekijöistä keskustellaan rohkeasti. Tämän hetkinen tilanne on se, että päivähoidossa ei aina lapsen etu toteudu. Keskustelemme nyt julkisuuteen päin asiasta, miksi siitä ei voi puhua vanhemmille. Yhdessä tekemällä ne muutokset tapahtuvat. Kyllä alan ammattilaisella on oikeus keskustella ammatistaan.

Näistä ja monista muista kommenteista heräsi ajatus, että mitä me varhaiskasvatuksen ammattilaiset oikein pelkäämme? Alentaako asioista suoraan (edelleen itsestään selvänä hienotunteisesti ja ammatillisesti) keskustelu meidän ammattitaitoamme? Koemmeko, että asia ei todellakaan kuulu meille, jolloin emme voi väittää olevamme varhaiskasvattajia? Lapseen liittyvät asiat kuuluvat lapsen kanssa tekemisissä oleville aikuisille. Millä tavalla asiasta puhuminen, asioista kertominen, keskustelu tasavertaisena vanhemman kanssa on syyllistävää?

Itse vanhempana ja lastenhoitajana olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanhemmalle kuuluu kertoa kaikki asiat, tiedot ja faktat tähän iänikuisuuskysymykseen liittyen. Puoltavat ja vastustavat. Vaihtoehtoja tulee tarjota. Se on meidän velvollisuutemme. Jos vanhempi kysyy minulta mielipidettäni, minä kerron sen. Kerron myös miksi ja miten olen tähän mielipiteeseeni päätynyt.  Luonnollisesti teen sen ottaen huomioon tilanteen, keskustelutavan/tason. Tarkkailen erityisesti sitä, että korostan faktoja ja sitä, että kyseessä on vain mielipiteeni jonka kerroin. Vanhempana hänellä on se oikeus tietää, mutta se ei välttämättä sovellu tähän tilanteeseen lainkaan. Kas, kun niitä täysin oikeita vastauksia ei vaan ole. Vanhemmilla on oikeus tähän keskusteluun  ja lapsen etu vaatii sen, että kaikesta puhutaan. Vanhempi ei ehkä tiedä, huomaa tai osaa. Onhan se aika kamalaa tehdä sitten lapseensa liittyviä päätöksiä puolisokeana.  Päätöstä tehdessä täytyy aina tarkastella monia erilaisia näkökulmia ja tutustua erilaisiin näkemyksiin asiasta löytääkseen omansa.

On osattava ja uskallettava keskustella vanhemman kanssa aiheesta.  Vai oletko valmis ottamaan vastuun sitten myöhemmin siitä, että vanhempi ilmoittaa ”En olisi vienyt hoitoon jos olisin tuonkin faktan tiennyt/Olisin vienyt hoitoon jos vain olisi joku minulle tuonkin kertonut.” ?

Uskallan ja haluan tämän ottaa esille, koska haluan turvata vanhemmille ja lapselle parhaat mahdolliset edellytykset tehdä juuri heille sopiva ratkaisu. Eikö se vähän niin ole, että lapsen etu toteutuu kun hän saa kasvaa vanhempiensa kanssa. Äiti ja isä, muut perheenjäsenet ovat kuitenkin lapselle tärkeämpiä kuin varhaiskasvatuksen ammattilainen. Se, että kannustamme vanhempia olemaan lapsensa kanssa jos se suinkin on mahdollista, on parasta varhaiskasvatusta.

Monet aloittavat hoidon syksyllä, monet miettivät mitä tekevät. Uskaltakaa keskustella ja kysyä!

Lainaten kollegaa ”Missä vaiheessa vanhemmista on tullut niin särkyviä, että faktat pitää piilottaa ja kieltää? Sekään ei hyvät naiset ole ammatillista. ”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän SaaraHuhtasaari kuva
Saara Huhtasaari

Hyvin ja tyhjentävästi kirjoitettu. Eipä ole mitään lisättävää. Itse olen sitä mieltä, ettei alle 3-vuotias kuulu päiväkotiin ja olen onnekas, että olen saanut olla kotona lasteni kanssa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanhemmat ovat lapselle tärkeämpiä kuin varhaiskasvatuksen ammattilainen. Mutta tosiaan jokaisen perheen tilanne on yksilöllinen ja perheiden syyllistäminen ei auta ketään.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Tuli mieleen tuosta kommentistasi taas se tosiasia, että vanhemmuus on jollakulla "hukassa",(tai painiskelee epävarmana asioiden kanssa) usein osittain sen takia että ammattilaiset "tietää paremmin" Kasvatuskumppanuuttahan korostetaan mutta myös laiminlyödään. Eli kyllä se siitä tasa-arvoisesta kohtaamisesta on lähdettävä.

Syyllistämistä syntyy helposti kun nostaa itsensä jalustalle. Yhteistyötä ei synny lainkaan.

Käyttäjän SaaraHuhtasaari kuva
Saara Huhtasaari

Juuri näin. Avainsanoja tosiaan on yhteistyö ja tasa-arvoinen kohtaaminen sekä jatkuva ja avoin kommunikaatio perheen ja lastenhoitajien välillä.

Pekka Pylkkönen

Kun tuota muksua on seurannut niin se on sekä viihtynyt että kasvattautunut sekä kotona että päiväkodissa oikein hhienosti. Se on iloinen sekä siitä että saa olla kesän kotona että siitä että pääsee syksyllä uuteen päiväkotiin. Ja vanhakin oli mitä mainioin.

Itse ajattelen että päiväkoti hoitaa yhtä hyvin kuin me itse meidän hommat vanhempina. Kyse on lähinnä erinomaisesta palvelusta joka mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin. Toki tuo erilaisten ihmisten näkeminen on päiväkodissa vielä iso plussa jota me emme samassa mittakaavassa osaa tarjota.

Ja meidän kaikkien on osattava olla kiitollinen tuosta palvelusta. Se on yksi kalleimpia julkispalveluita mitä meille tarjotaan. Helsingissä kustannus on pitkälti toista tonnia kuussa. Sitä voi jokainen miettiä että tuleeko veroilla katettua edes muksun päivähoitoa :)

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Ihana kuulla että muksu viihtyy,niinhän se kuuluu ollakin :)

Palvelu,nimenomaan. Se ajatus pitäisi myös henkilökunnan tavoittaa. Siitä saa taas uutta näkökulmaa. Työhän on myös asiakaspalvelutyötä,toki luonteeltaan ainutlaatuista.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei kai tuohon minkäänlaista ehdotonta vastausta ole. Mutta noin niin kuin mutuna, toki taloudellistenkin olosuhteiden mukaan: jos kotona ei riitä aikaa eikä virikkeitäkään lapselle, niin mieluummin päiväkoti, muussa tapauksessa ei.

Pekka Pylkkönen

Tuli vain mieleen että pitäisikö, kun näistä ongelmaperheistä paljon puhutaan ja niillä vastustetaan esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksia, kehittää rinnalle myös jonkinlaista tukipäivähoitoa johon osallistuisivat sekä vanhemmat että lapset? Eli lapset saisivat annoksen sosiaalisuutta ja varhaiskasvatusta mutta samalla vanhemmilla olisi pakko opetella ottamaan vastuuta lastensa hoidosta. Päiväkodissa tarjottaisiin siis samanaikaisesti palvelua sekä lapsille että vanhemmille.

Tämä olisi pitkällä tähtäimellä hyödyllisempää kuin vain ottaa lapsi "turvaan" kahdeksaksi tunniksi päivässä. Se ei myöskään olisi niin kallista kuin tavallinen päivähoito, sillä perushoiva voisi olla edelleen vanhempien vastuulla.

Sellainen palvelu voisi sopia vaikka viikon ajan myös meille jotka olimme välillä sormi suussa ensimmäisen muksun kanssa vaikkei perheellä mitään erikoisia ongelmia ollutkaan :)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Ihmeellisiä ovat nämä yhteiskuntamme tiet ja kiviset polut. Jotkut keskustelevat otsat kurtussa voiko alle 3-vuotias olla hoidossa. Oikeat ja syvemmät ongelmat jäävät pois. Esimerkiksi vaikka se, että tässä saa koko ajan elää sydän syrjällään.

Kaikenlaisia ilmiantajaämmiä liikkuu ihan irrallaan ja he soittelevat tietysti nimettömästi kukkahattuvirkanaisille. Nämä puolestaan soittavat syyllistäen vanhemmat ja uhkaillen huostaanotolla. Yritä nyt sitten kasvattaa lapsia tässä yhteiskunnassa ja miettiä voikohan sitä viedä meidän mussukan alle kolmevuotiaana hoitoon. Mitenköhän päivystävä kukkis toimii, kun se luonneharhainen lapseton vanhapiika taas soittaa?

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Se ongelma/haaste/tilanne/kysymys joka itseään eniten koskee on itselleen se tärkein. Se on luonnollista.

Nyt puhuttiin tästä aiheesta. Pysytään siinä.

Toimituksen poiminnat