*

Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Teuvo Hakkarainen ilmiö

Teuvo Hakkarainen (PS) valittiin eduskuntaan ja siitähän ilo syntyi. Somessa kiersi välittömästi kuva Hakkaraisesta vaalivalvojaisissa ja "salkun kanssa"  (ei imartelevia, en jaa). Seuraavana aamuna saatiin jo väsynyt ja krapulaisen oloinen Hakkarainen puhelinhaastatteluun. Hah hah haa, kuinka hauskaa!

Me elämme demokratiassa ja hoemme sitä. Silti meillä on lupa pilkata Hakkaraisen toimintaa ja häntä äänestäneitä. Unohdamme, että hänen takanaan on aivan yhtä arvokkaita ääniä, kuin sinun ja minun. Minun näkökulmastani taustalla täytyy olla jokin epätasa-arvon kokemus , tietynlainen keskisormen näyttö vallitsevalle tilanteelle, kuvitellulle, tai todelliselle. Tärkeintä olisi miettiä, meidän kaupunkilaiskuplassa elävien ja muitten, mistä syntyy tarve äänestää Hakkaraista, joka edustaa aivan toisenlaisia arvoja, kuin esim. allekirjoittanut.

Höröttelemme lausunnoille ”ei suomi ole beduiinien maa”. Samalla haistatamme ja ylenkatsomme  jokaista henkilölle äänensä antanutta. Eihän se lisää muuta kuin kuilua ja ymmärtämättömyyttä. Käsittääkseni mm. näiden syiden takia Hakkaraista on äänestetty. Ilmiöitä ei voi lakaista piiloon sillä, että emme ota niitä vakavasti. Ne on kohdattava, vain siten saatamme vaikuttaa. Höröttämällä saamme vain lisää pahaa aikaan.

Mikäli joskus haluamme maan, jossa vallitsee suvaitsevaisuus ja demokratia, kaikkialla. Kunnioitus erilaisuutta kohtaan, pitäisi aloittaa omalta takapihalta. Meitä on todella moneen junaan ja kaikkien kanssa pitäisi tulla toimeen. Sananvapaudelle ei voi nauraa päin naamaa, sitä on vaalittava. Silloinkin kun sen harjoittaja on mielestämme rasistinen tai muuten itsemme vastakohta. Enkä todellakaan tarkoita nyt sitä, että rasismia tai sen lieveilmiöitä pitäisi hyväksyä. Ihmisellä on ihmisarvo, aatteesta huolimatta.

Toimeen ei tule, jos ensimmäisenä nauraa päin naamaa. Tällä tavalla ei koskaan saada yhtään mitään uppoamaan kenenkään tajuntaan.  Mikäli haluamme olla sivistyneitä ja suvaitsevia, tulisi sitten käyttäytyä sen mukaan ja hyvän kautta saada omia ajatuksiaan kuuluviin.

Hakkarainen puhelinhaastattelussa vastasi kysymykseen, miksi sinua on äänestetty ”Minähän olen mies” Tästä voi vetää parikin johtopäätöstä. A. hän on sovinisti .  B. hän tarkoitti sitä, että on rehellinen suoraselkäinen Mies. Toimittaja ei kokenut, että olisi kannattanut kysyä asiasta tarkemmin.  Miksi? Viihdearvonko takia?

Minusta henkilökohtaisesti olisi hyvin mielenkiintoista ja itselleni haastavaa saada keskustella Hakkaraisen ajatuksista hänen kanssaan naamatusten. Pystyisinkö käyttäytymään häntä kohtaan niin, että noudatan omia periaatteitani.  Kunnioitus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo. Onnistuisiko keskustelu, kun vastapuolena on vastakohta?  Vai piiloutuisinko sen taakse, että ei tällaisten ihmisten kanssa voi puhua, koska (laita tähän oma syysi).

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (55 kommenttia)

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Aivan loistavaa, että hakkarainen pääsi eduskuntaan.

Tuossa useampikin hieno ihminen on todennut elävänsä eri suomessa. Eivät tunne yhtään persujen äänestäjää jotka ovat jotain ali-ihmismössöä.

No minä tunnen ja minun suomessani heitä on. Ne tekevät ne paskaduunit, jotta hienot ihmiset saa jatkaa hienostelua.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Juuri tuo "ali-ihmismössö" käsitys on se jota vastaan haluan olla. Samoin kuin "hienot ihmiset"

Ihmisiä olemme kaikki ja nyt puuttuu keskusteluyhteys, koska ihmisryhmät naureskelevat toisillemme. Ihan käsittämättömiä ymmärryksen kuiluja nykypäivän Suomessa.

Itse kuulun muuten tähän "paskaduuni" osastoon ;)

Miten sinä ajattelet, keitä, millaisia ovat "hienostelevat ihmiset" ja "ali-ihmismössö" Mitä eroja? Tämän siis kysyn ihan todellakin saadakseni hyvää keskustelua ja näkökulmaa. Kiinnostaa todellakin mitä ihmiset ajattelevat asioista.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kansanedustajan tehtävänä on edustaa äänestäjiään. Tämän tehtävän laiminlyönnistä eivät liene Hakkaraista syyttäneet edes iltapäivälehdet, äänestäjistä puhumattakaan?
Tehtävänä ei ole yrittää luoda poliittista uraa tai yrittää miellyttää mediaa. Tämän edustaja Hakkarainen on ymmärtänyt niin hyvin, että kohta melkein alkaa harmittaa, etten äänestänyt häntä.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Tuo on varmaan ihan totta ja se itseasiassa tekee "naureskelijoista" vielä vähän hölmömpiä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Max Perttula on myös lähtöisin Viitasaarelta...

Näitten hakkaraisten keskellä itsekin vartuin, joten puheyhteyteen olen heidän kanssaan suhteellisen valmis ilman mitään arroganttia asennetta :)

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Kiitos sanasta jota en itse löytänyt. Arrogantti asenne heivattava! Siihen itsekin törmään ja kyllä silloin *ituttaa!

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Syntyperäisenä hesalaisena tuo ilmaisusi "kaupunkikuplassa elävät" on myös hyvä. Lapsuuteni Helsingissä oli paljon Hakkaraisen kaltaisia karheita persoonallisuuksia ja he olivat osa tavallisen elämän kokonaisuutta.
He olivat urbaaneja vastineita maaseutupaikkakuntien vastaaville veikoille.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan Vastaus kommenttiin #13

Totta. Täällä kaupungissa ei enää törmää kovin moniin karheisiin ihmisiin (loistava ilmaisu)

Itse kun lähden kaupungista pois (luojan kiitos, on tämä mahdollisuus) avartuu maailmankatsomus huikeasti ja itseasiassa pidän näkemästäni ja kokemastani.
En tietenkään kaikesta, mutta erilaisuuden ollessa rikkaus eikä ylenkatsonnan kohde (puolin ja toisin) siitä on paljon opittavaa.

Ovatko kaupunkilaiset niin olevinaan, että muuta elämää ei sitten ole tai se ei ainakaan ole elämisen arvoista? Sopisi sitten katsoa sinne peiliin.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Hakkarainenkin on ihminen. Hänellä on oikeus vetää kännit vapaa-aikanaan, kuten muillakin, no big deal.

Ja luultavasti hänen äänestäjilleenkin bisse maistuu.En häntä pystynyt äänestämään vaalipiirijaon takia, enkä olisi kyllä muutenkaan, mutta ei näitä poliitikkoja kande siitää sytellä, että käyttäytyvät samalla lailla kuin muutkin normaalit ihmiset.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Aivan, mutta siitä tehdään big deal mediassa/somessa, ihmiset lähtevät levittämään kyseenalaista kuvaa. Sen avulla sitten perustellaan jotain omituista omaa demokratia käsitettä, jossa saa naureskella toisen olemukselle ja toiminnalle. Mediallakin on lusikkansa sopassa, mutta yksilö itse päättää omasta suhtautumisestaan

Tuota kautta sitten tehdään sama osalle äänestäjistä ja kansalaisista. En yhtään ihmettele, että asioista on hemmetin hankala keskustella

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Jos sovinismi oli ollut syy äänestää Teuvo Hakkaraista, olisi Ilkka Sysimetsä saanut enemmän kuin nuo 83 ääntä.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Tuskin oli, viittasin siihen, että miksi toimittaja ei tarkentanut kysymystä ja selvittänyt asiaa. Sekin oli toimittajalta valinta. Miksi hän välitsi näin?

Koska nyt hän jätti mielikuviin mahdollisuuden siitä, että Hakkarainen on sovinisti ja näinhän ei välttämättä ole.

Seppo Hildén

"Teuvo Hakkarainen ilmiö"

En sanoisi Teukkaa ilmiöksi, vaan aidoksi rehelliseksi suomalaiseksi mieheksi. Suomi on täynnä tällaisia Hakkaraisia. Ilmiö heistä tulee vasta sitten jos tällaiset ihmiset eksyvät eduskuntaan, joka on täynnä poliitiikassa ikänsä toimineita ja sen lainalaisuudet sisäistäneitä tekorehellisiä ihmisiä.

Teukka erottuu näistä poliittisista broilereista, ja siksi media seuraa Teukan tekemisiä suurennuslasin kanssa. Media tietää, että Teukka sanoo mitä ajattelee, perinteiset poliitikot mitä puoluejohto toivoo sanottavan. Siinä on vissi ero.

Kyllä eduskunta aina yhden Teukan ansaitsee.

Samaa mieltä oli 5500 keski-suomalaistakin jälleen.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Ilmiönä ajattelenkin ehkä enemmän sitä, miten olen nähnyt suhtauduttavan Hakkaraiseen ja hänen tekemisiinsä.

Ilmiönähän laajemmin ajatellen on yleensäkin ihmisten kummallinen tarve naureskella toisen olemukselle, sanoille, tekemisille tai ajatuksille. "Dissaamisen" tarve taitaa olla geeneissä.

Suhtautumistapa ei ole oikea ja oikeudenmukainen. Se haistattelee 5500 keski-suomalaiselle äänestäjälle.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Seurasin Jyväskylän kävelykadulla kun Ruotsin televisio haastatteli Hakkaraista. Ei Hakkaraisen mielipiteet mitenkään ihmeellisiä olleet.
Hänet ilmeisesti pyritään jollakin lailla demonisoimaan koska sehän myy.

Hakkaraisella ei ole mitään työperäistä maahanmuuttoa vastaan. Ainoa maahanmuuton muoto mikä Hakkaraista nyppii on "sosiaaliturvashoppailijat" tai jotakin sen kaltaista. Ei minusta mitenkään ihmeellistä.

Toisekseen Hakkarainen teki ison vaalityön ja kiersi Keski-Suomea ahkerasti. Moni ehdokas olisi voinut ottaa mallia hänestä ja olisi ääniä ropissut samalla tavalla.

Pukumies ei Hakkarainen ole,mutta olisko oltava?

Ps. En ole Hakkaraisen äänestäjä.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Myönnän että olen Hakkaraisen kautta yrittänyt hakea positiivisia puolia näiden vaalien lopputuloksesta. Olen tuuminut ettei hänestä ole juuri hyötyä, muttei ole toisaalta haittaakaan. Jos Teuvo on talossa toisen kauden, niin onpa jotain mille nauraa.

Toisaalta, pakkoko tiedotusvälineiden on repiä otsikoita hänen toilailuistaan? Hakkaraiselta usein peräänkuulutetaan kansanedustajan arvon mukaista käytöstä, mikä on ihan jees. Median ei kuitenkaan tarvitse aina mennä siitä mistä aita on matalin. Journalistien kannattaisi kohdistaa tarmonsa johonkin muuhun, kuin tällaisiin helposti revittäviin otsikoihin. Kuten vaikkapa tutkivaan journalismiin.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Mutta tuo on juuri se ongelma, kun sanot "onpa jotain mille nauraa"
Miksi naurat? Ei tässä oikeasti ole enää mitään nauramista. Kahtiajakautuneessa Suomessa.

Se nauraminen herättää vaan lisää vihaa ja vihapuhetta.

Ei median tekemiset oikeuta toisen pilkkamiseen, dissaamiseen ja nauramiseen. Vastuu on viimekädessä aina yksilöllä. Yksilöitähän siellä mediassakin on.

Siinä olet oikeassa, että journalistiikka on hukassa, kun tällaiseen pitää vajota. Tosin, sitä ilmeisesti ihmiset haluavat, iltalehtiä ostelevat ihan innoissaan. Leipää ja sirkushuveja.

Seppo Hildén

" Olen tuuminut ettei hänestä ole juuri hyötyä, muttei ole toisaalta haittaakaan. Jos Teuvo on talossa toisen kauden, niin onpa jotain mille nauraa."

Kankus ei ole tainnut sitten kuunnella yhtään Hakkaraisen pitämää puhetta eduskunnassa. Ne on olleet kaikki täyttä asiaa.

Mutta jos Karus on sitä mieltä, että Hakkaraisen pitämille puheille voi edelleenkin nauraa, niin mikäs siinä, kukaan ei kiellä tekemästä itsestään tällaisilla kommenteilla pelleä.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Niinpä, Hakkarainen edustaa 5500 ihmistä, samalla nauretaan heille, jos nauretaan heidän edustajalleen.

Hakkaraisella on ollut ihan asiallisiakin puheenvuoroja ja nekin joista en (todellakaan) ole samaa mieltä, ovat olleet ihan ymmärrettäviä puheenvuoroja.

Esimerkiksi Veltto Virtasen puheenvuoroja oli joskus himpun verran vaikea ymmärtää.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Täytyy myöntää etten ole kuunnellut, minkä vuoksi en ole niille nauranutkaan. Tosin rohkenen epäillä että nekään ovat kaikki kirjaimellisesti täyttä asiaa. Jos Hakkaraiselta on hyviä ehdotuksia, niin tottakai niistä pitää uutisoida.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Tuossa ylhäällä toteat tuon "saapahan jotain naurettavaa" niin kyllä siitä saa sellaisen kuvan, että "dissaat"

Tulee lisäksi tällainen kysymys mieleen. Mikä on hyvä ehdotus ja kuka sen määrittelee? Sinä? Minä? Demokratia?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #20

Jos "dissasin", niin en tehnyt sitä puheenvuorojen perusteella.

Vaikea kysymys. Tässä tapauksessa voi olla että mitään järkevää ehdotusta ei odoteta julkisuuskuvan perusteella. Niinpä hyvä ehdotus voidaan hylätä tuosta vain, sen kummempia miettimättä. Hyvyys lienee aika subjektiivista, mutta Teuvon tapauksessa hyvä ehdotus voisi olla sellainen joka ajaa hänen äänestäjiensä etuja. Toivottavasti heistä löytyy yrittäjiä.

Käykö tämä vastauksesta?

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan Vastaus kommenttiin #23

Taas jäin miettimään, että mikä sitten on syysi dissata/nauraa. Osittain varmaan samat kuin minulla. Sorruin ihan samaan naureskeluun, kuin muutkin, jonka takia tämäkin pohdinta ja tekstikin sitten syntyi.

Hyvä pointti tuossa että hyväkin ehdotus torjutaan julkisuuskuvan takia ja se on surullista. Hyvän ehdotuksenkin määrittelet oivallisesti :)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Tuossa nuo Hakkaraisen valtiopäivätoimet parilta viime vuodelta.
Karos Kankus on hyvä ja vetäsee omat vastaavat yhteiskuntatoimensa näkyviin. Ei se Teuvo sinne eduskuntaan mannekiiniksi pyrkinytkään niin että vertailaan vaan.
Tarkemmat tekstit löytyy:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?ka...

Eikun lukemaan.

1. KK 870/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Nuorten oppisopimuskoulutuksen muuttaminen (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 870/2014 vp |

2. KK 794/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Sahateollisuuden aseman kohentaminen (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 794/2014 vp |

3. TAA 38/2014 vp Käsittelytiedot
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Äänekosken biotuotetehtaan raaka-ainekuljetuksissa käytettävän Keski-Suomen alempiasteisen tiestön parantamiseen (Hakkarainen, Teuvo /ps ym. )

Keskeiset asiakirjat: TAA 38/2014 vp |

4. KK 686/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Ruotsinkielisen opetuksen ja ohjelmatarjonnan kustannukset (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 686/2014 vp |

5. KK 660/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Jätevesiasetuksen määräykset (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 660/2014 vp |

6. KK 631/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Maahanmuuttajat toimeentulotuen asiakkaina (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 631/2014 vp |

7. KK 429/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 429/2014 vp |

8. LTA 10/2014 vp Käsittelytiedot
Lisätalousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kantatien 77 kunnostamiseen välillä Taimoniemi - Keiteleen kunnan raja Viitasaarella (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: LTA 10/2014 vp |

9. SKT 46/2014 vp Käsittelytiedot
Suullinen kyselytunti: Valtion yritystuet (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: SKT 46/2014 vp |

10. KK 303/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Itellan homoeroottisten postimerkkien julkaiseminen (Hakkarainen, Teuvo /ps ym. )

Keskeiset asiakirjat: KK 303/2014 vp |

11. KK 214/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Varusmiesalennuksen palauttaminen pääkaupunkiseudun lähiliikenteeseen (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 214/2014 vp |

12. KK 207/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: VR:n ja HSL:n mahdollinen hintakartelli lähijunalippujen hinnoittelussa (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 207/2014 vp |

13. KK 143/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Tarkennettu jatkokysymys kirjalliseen kysymykseeni KK 46/2014 vp (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 143/2014 vp |

14. LA 5/2014 vp Käsittelytiedot
Lakialoite: Laki konkurssilain 1 luvun muuttamisesta (Hakkarainen, Teuvo /ps ym. )

Keskeiset asiakirjat: LA 5/2014 vp |

15. KK 46/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Keskusrikospoliisin toimet koskien aseellista kotietsintää Helsingin poliisilaitoksen tiloissa (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 46/2014 vp |

16. KK 9/2014 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Etäluettavien sähkömittarien kuluttajille aiheuttamat ongelmat (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 9/2014 vp |

17. KK 908/2013 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Ministeri Hautalan toiminta rikosilmoituksen teon estämisessä Greenpeacesta (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 908/2013 vp |

18. TAA 48/2013 vp Käsittelytiedot
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kantatien 77 parantamiseen välillä Viitasaari - Keiteleen kunnan raja (Hakkarainen, Teuvo /ps ym. )

Keskeiset asiakirjat: TAA 48/2013 vp |

19. TAA 47/2013 vp Käsittelytiedot
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kantatien 77 kunnostamisen aloittamiseen välillä Taimoniemi - Keiteleen kunnan raja Viitasaarella (Hakkarainen, Teuvo /ps ym. )

Keskeiset asiakirjat: TAA 47/2013 vp |

20. KK 827/2013 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Suurten konsernien harjoittama vapaiden toimittajien tekijänoikeuksien riistäminen ja oikeusturvan heikentäminen (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 827/2013 vp |

21. KK 732/2013 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Starttiaseiden luvanvaraisuutta koskevan lainsäädännön selkiyttäminen (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 732/2013 vp |

22. KK 496/2013 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Kantatien 77 kunnostaminen välillä Taimoniemi - Keiteleen kunnan raja Viitasaarella (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 496/2013 vp |

23. KK 495/2013 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Viitasaaren sotaveteraanien kuntoutuksen lisämäärärahan tarve vuodelle 2013 (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 495/2013 vp |

24. LTA 2/2013 vp Käsittelytiedot
Lisätalousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kantatien 77 kunnostamiseen välillä Taimoniemi - Keiteleen kunnan raja Viitasaarella (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: LTA 2/2013 vp |

25. KK 428/2013 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Poliisihallituksen Asehallintoyksikön tulkinnat ampuma-aselaista (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 428/2013 vp |

26. KK 341/2013 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Ampuma-aselain muuttaminen lääkärin ilmoitusvelvollisuuden osalta (Hakkarainen, Teuvo /ps )

Keskeiset asiakirjat: KK 341/2013 vp |

27. KK 236/2013 vp Käsittelytiedot
Kirjallinen kysymys: Suomen Kenialle myöntämän kehitysavun eettiset perusteet (Hakkarainen, Teuvo /ps )

K

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti Vastaus kommenttiin #37

Media eli toimittajat tahallaan antavat Hakkaraisen toiminnasta yksipuolisen kuvan. Ei se ainakaan nosta median ja toimittajien arvostusta.

Edes Keskisuomalainen ei kerro tuosta puolesta Hakkaraisesta mitään. Kas, väärä puolue.

Mainittakoon,että Rkp:n äänenkannattajassa Höblässä on koko Perussuomalaiset puolue demonisoitu vaalien jälkeen. Niin koville ottaa demokratia.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan Vastaus kommenttiin #37

Kiva kun kokosit, tutustun niihin ihan mielelläni ja pääsen peilaamaan omaa kuvaani Hakkaraisesta vs Hakkaraisen teot. Hyvin mielenkiintoista, vain kolme olen aiemmin lukenut.

Kannattaa ehkä muidenkin? Ainakin heidän jotka eivät tunne henkilöä henkilökohtaisesti ja heittävät kuitenkin "faktaa" pöytään ja höröttelevät (kuten minäkin tein)

Ps. Kännykälle on saatavilla loistava Eduskunta sovellus jolla voi seurata edustajia ja vaikka mitä.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #37

Luin jo muutamia noista, ensimmaisen ainakin, Hakkaraisen kotisivuilta. Tuosta Keniaa koskevasta kysymyksesta taidetaan mainita ihan wikipediassakin. Yrittaminen nakyy olevan sydanta lahella. Onkohan Kokoomus ikina yrittanyt varvata hanta? Etunimi on muuten Karo, ilman assaa.

"Karo Kankus on hyvä ja vetäsee omat vastaavat yhteiskuntatoimensa näkyviin." Onko koolla valia?

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #55

Anteeksi, nimet olisi kyllä hyvä aina tarkistaa ettei tule kirjoitusvirheitä,otan opiksi ja häpeän syvästi.
K on aina tärkeä kirjain ja ä:n pilkut, suomenkielessä.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #63

Mitäpä tuosta. Pahoittelen ääkkösten puutetta. Vastasin kampuksen koneelta ja siinä voi valita vain englannin tai japanin.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #64

Semmosta se on , kampuksella. Elävässä elämässä jutut on joskus isompia kuin ä:n pilkut ja niistä realielämän kysymyksistä äänestäjiensä päivässä Hakkarainen on ehkä paremmin perillä vaikkei ehkä käyttäydykään median hyväksymällä tavalla.

Tuomas Koskinen

Ihmiset ovat äänestäneet Hakkaraisen eduskuntaan heidän asioitaan ajamaan. Joku voi ihmetellä, että miksi tuollainen mies sinne äänestettiin, itse ihmettelen yhtälailla mitä liikkui niiden päissä jotka äänestivät Vartiaisia ja mamuja eduskuntaan. Kaikilla on oikeus antaa äänensä kenelle haluaa ja se on demokratiaa se.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

"jotka äänestivät Vartiaisia "

Jep, tätähän ihmettelee jo naurismaan aidatkin.Jokohan päästiin lähelle idiotismin huippua?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Jos tätä ketjua katsoo niin tulee tietoiseksi että persuille on sallittua ruma ja kova puhe mutta persukriittisten pitää olla hissukseen tai HE aiheuttavat kahtiajakautumista.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Olen eri mieltä. Yksinään ei kukaan voi riidellä. Tässäkin kahtiajakautuneisuudessa on kaksi (tai useampia) osapuolia. Kuka aloitti ensin? Kuka lopettaa ensin?

Jotenkin sitä aina toivoo, että yksilön järki joskus ylittäisi massailmiöt.

Tuolla twitterissä ainakin lensi todella karkeaa läppää persuista ja hakkaraisesta. Lentää edelleen ja minäkin sorruin siihen. Siitä omasta peiliin katsomisesta tämäkin kaikki syntyi

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mutta sinä saat myöntää sen. Kun Karo myöntää hänen kimppuunsa hyökätään.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan Vastaus kommenttiin #26

En ihan ymmärtänyt kommenttiasi? Oletko sitä mieltä että tässä hyökättiin nyt Karon kimppuun? Itse en ainakaan ja en kyllä kauhean pahoja hyökkäyksiä löydä kommenttiketjustakaan. Mielestäni tässä ketjussa on ihan suht. asiallista kommentointia.

Kannattaa myös muistaa että ihan jokainen nauraa joskus toiselle ja sortuu alhaisiin tunteisiin ja ennakkoluuloihin. Joka muuta väittää ei ole ihminen vaan humanoidi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #31

Lähinnä se oli kun ketju alkoi mennä miksi se meni ja kulminoitui kommenttiin 22. Ilmassa on jonkinlainen kaksoisstandardi jota yritin kuvata.
Jos halutaan puuttua kiusaamiskulttuuriin ja otetaan yksi esimerkki johon sitten vastataan sillä että jotain toista peáremmin voisi kiusata niin eihän se ihan mene niinkuin strömsössä.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan Vastaus kommenttiin #39

Tunnistan ilmiön ja senkin olen huomannut että eri medioissa ja ympyröissä on ihan erilaiset asetelmat. Jokatapauksessa aina puolin ja toisin mennään heittelemään asiattomuuksia. Se kumpi niin tekee (ensin/enemmän) vaan vähän vaihtelee. Ikävää.

Muistutankin taas tässä yhteydessä asiallisesta kielenkäytöstä, jotta ei tarvitse sensuroida. Kommentti 22 on rajatapaus, ei sitten tarvitse ylittää minun tekstieni kommenttiketjuissa tätä rajaa

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen

Kuka mielestäsi aloitti ensin?

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan Vastaus kommenttiin #45

Kysyit varmaan minulta? Ei hajuakaan!!! Yritän ainakin itse lopettaa ja sen takia toivoisin kysymyksen "Kuka lopettaa ensin" soivan kaikkien korvissa.

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen Vastaus kommenttiin #46
Käyttäjän KariLaitinen kuva
Kari Laitinen

Terve!

Olisikohan se niin, että jokaisessa asuu pieni hakkarainen, joka ylenkatsoo jotain porukkaa? Siksi herää niin paljon tunteita?

Tämä ei välttämättä muistuta paljoakaan alkuperäistä, vaan on jokaisen omien henkilökohtaisten kokemuksien värittämä mielikuva, joka on muodostettu median avustuksella, joittenkin irtonaisten lauseitten perusteella.

Itse en tunne Teuvo Hakkaraista yhtään, kun en ole tavannut, kätellyt enkä jutellut. Niin kuin en tunne Stubbia enkä Lippostakaan. Mielikuvat mulla on kaikista. Kaikilta löytyy historiasta omituisia, älyttömiä heittoja huonoina päivinä.

Ilmiö tosiaan - lehtiä myyvä sellainen.

Käyttäjän StefanusJakovlev kuva
Stefanus Jakovlev

Vastakohtia syntyy vain asenteiden seurauksena. Olen jo elämäni aikana oppinut, että kun tutustuu kunnolla ihmiseen, niin aina hänestä löytyy jotakin kunnioitettavaa ja arvokasta, aivan jokaisesta.
Hakkaraisen hyvistä töistä kirjoitetaan vähän, mutta tässä yksi linkki hyvään uutiseen: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022815261350_u...

Kirjoitan kirjaa uuden ajan maailmasta ja sen innoittamana olemme perustaneet uuden puolueen Suomeen. Kun kerroin puoluehankkeesta läheisilleni, niin yksi kommentti oli tämä: Älä ota kaiken maailman Hakkaraisia mukaan puolueeseen.

Kävi kuitenkin niin, että puolueemme säännöistä tulikin erittäin sallivat kurittomuutta tukevat ja näin ollen Hakkarainenkin olisi aivan tervetullut lisä uuteen puolueeseemme, kuten kaikki Suomen asukkaat.

Täytyy kyllä tunnustaa, että minun toivoni ja odotukseni on asetettu enemmän lasten ja nuorten varaan, kuin aikuisten. Aikuisilla on usein ongelmana se, että nykykäytännöt on laitettu museoviraston suojelukseen eikä niitä lähdetä helposti muuttamaan. Ollaan alistuttu olemassaoleville käytännöille nyrpeillen, mutta pidetään niistä kuitenkin tukasti kiinni.

Tulisin todella mieluusti paikalle keskustelemaan naamatusten sinun ja Hakkaraisen kanssa.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Loistavaa pohdintaa, tykkään! Erityisesti allekirjoitan ajatuksesi siitä, että seuraava sukupolvi on viisaampi!

Kahvikutsu on voimassa sinulle ja Hakkaraiselle :)

Käyttäjän StefanusJakovlev kuva
Stefanus Jakovlev

Kun eduskunta on kesätauolla, voisimme tavata jos Hakkarainen innostuu asiasta. Minä ainakin innostuin:) Heinäkuun 3.-12. välisenä aikana minulle sopii parhaiten.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan Vastaus kommenttiin #36

Oletko facessa? Laittele viestiä tulemaan?

Kari Savinen

Mielestäni tämä kommentointi saa jo sellaisia piirteitä, että muutaman henkilön mielestä pitäisi varmaan järjestää uudet vaalit ja laittaa Hakkaraisen äänestäjät edesvastuuseen toiminnastaan.

Toista ihmistä on aika helppo arvostella ja lyödä vyön alle. Meillä kaikilla on takuulla itsetutkiskelun paikka ja omat heikkoutemme.

Hakkarainen vastaa tietääkseni vielä omista tekemisistään, eikä ole tilivelvollinen sellaisille henkilöille, jotka eivät häntä ole äänestäneet.

Tunnustakaa nyt jo se vaalitappionne ja yrittäkää jatkaa elämäänne Hakkaraisen Suomessa.

Anne Lindell

Kari, miksi puolustat Hakkaraista. Soinin piti niellä katkera kalkki ja antaa Hakkraisen asettua ehdolle, koska istuvalla kansanedustajalla on oikeus asettua ehdolle, vaikka Soini tiesi, että eräät tietyt tahot äänestäsivät kyllä varsin innokkaasti Hakkaraista, sillä Hakkaraisen tapaiselle ehdokaallle löytyy aina tukijoita.

Tämä video puhukoot puolestaan: Eli Hakkarainen sanoo itse syyksi siihen, että hän tuli valituksi sen, että hän on mies - muuta syytä hän ei osaa sanoa.

http://www.iltalehti.fi/iltv-vaalit2015/2015042001...

P.S. Minulla on kyllä miehelle ihan toisenlaiset kriteerit.

Kari Savinen

En puolusta Hakkaraista henkilönä, vaan laillisesti valittuna kansanedustajana ja sitä, että perussuomalaisista yriteään hakea kaikilla mahdollisilla keinoilla sellaisia vikoja, että kyseinen puolue saataisiin mustamaalattua.

Hakkarainen sopii tähän sylkykupiksi näköjään oikein hyvin, hänet on nyt äänestetty vaaleissa parlamenttiin, ja sen kanssa on nyt elettävä.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Hei nyt huikkaan välistä, että lukisitko Anne tuolta ap. tekstistä minun ajatukseni juuri tuosta "mies" kommentista, koska nythän tässä on loistava esimerkki siitä mitä tapahtuu kun toimittaja ei tarkentanut kysymystään.

Kerron senkin että ennenkuin aloin asiaa syvällisemmin pohtimaan, minäkin otin itsestäänselvänä kommentin vaihtoehto A:na.

Marko San

Hakkarainen on yrittäjä ja työllistäjä.
Pia näilläkö meriiteillä olet liikkeellä?:

"Ajattelija, uusperheen äiti/äitipuoli, lastenhoitaja, kirjoittaja, vapaaehtoistyöntekijä, järkkäri, opiskelija, elämässä kokenut."

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Siis hä?! Oletkohan nyt lukenut koko tekstiä ollenkaan? Kommenttejani?

Jos olet ja kommentoit noin, en kyllä parhaalla tahdollanikaan nyt ymmärrä mitä haet ja mitä tarkoitat?Selvennä ihmeessä!

Lisään varoiksi jos olet todellakin kommentoimassa näin....että olen harvinaisen ylpeä meriiteistäni. Kiusallani voisin lisätä vielä vähän sinne jotain, ilmeisesti mielestäsi "huonoa". Kävisikö siivooja, lehdenjakaja, ex-puoliso? Vaikka kuinka dissaat,hörötät ja yrität provota? et tunne minua pätkääkään ja minä taas olen hyvin itseni tunteva ihminen. Että se niistä meriiteistä. Meriiteillä ei aina synny ihmistä, joskus ne ovat vain kuorrutusta :D Ja tällä viittaan aivan yleisesti kaikkiin ihmisiin, en Hakkaraiseen.

Käyttäjän Jari-JukkaAnnala kuva
Jari-Jukka Annala

Kyllä Piia on aivan asian ytimessä. Itse kunkin on syytä välillä peilin edessä katsoa sitä siellä näkyvää tyyppiä silmiin ja miettiä, pitääkö näkemästään. Ihmisen suuruutta kuvaa parhaiten se, kun pystyy muuttamaan omaa ajatusmalliaan, vieläpä itseohjautuvasti. Jo sekin, että hyvin perusteltu toinen mielipide saa muuttamaan omaa kantaa ja käytöstä on suurta. Sitä paitsi positiivinen asioiden käsittely hakkaa mennen tullen negaation ja suvaitsevainen asenne huomataan myös ympäristössä. Maailmassa on ihan tarpeeksi fundamentalismia ja ahdaskatseisuutta, joten tällaiseen pohdintaan törmääminen kutittelee älyllistä puoltani, joka tosin on valitettavan pieni tai kapea tai miten sen nyt sanoisi.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Kannustavaa tekstiä ja kerrassaan täydellisesti kuvattu koko jutun pointti. Kiitos, taas jaksaa :)

Toimituksen poiminnat