Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Sivullinen voi vaikuttaa

 

Tuttavani kertoi minulle erosta, ihan tiedoksi, jos lapsi minulle asiasta puhuu. Kiitin ja otin puolueettomasti kantaa pariin yleiseen seikkaan eroihin ja erovanhemmuuteen liittyen. Huolimatta yleisestä mielipiteestä ja puolisoni katseesta tilanteessa, jonka mukaan näistä asioista ei voi puhua ”ventovieraan” kanssa suoraan.  Siinä keskustellessa huomasin tuttavani pohtineen ihan fiksusti asioita, olevan realistinen ja täyspäisen oloisena eronsa keskellä. Hyvä niin, oli helpompi keskustella rakentavassa hengessä ja puolueettomana sivullisena.

Puolueettomuus on vaikeaa ja minunkin piti todella miettiä mitä puhuin ja miten. Vaistomaisesti olen aina keskusteluissa ensimmäisenä isän puolella. Onneksi tiedostan tämän ja osaan siirtyä lapsen puolelle, lapsen puolestapuhujaksi. Sinne mihin jokainen oikeasti kuuluisi.  Muistan, että eron syyt ja vielä vähemmän minun vaikuttimeni, eivät kuulu tähän asiaan. Myös ulkopuolisen tulee tukea lapsen oikeutta molempiin vanhempiin. Voin valaa uskoa siihen, että on hyvä kun lapsella on kaksi kotia, vanhemmat. Voin kertoa kuinka hyvää tekee hengähtää arjen pyörityksestä lasten ollessa isällä, kuinka helppoa erovanhemmuus voi olla jos riitelee vain aikuisten kesken ja aikuisten asioista. Vain sen verran kuin on oikeasti tarpeen erotyön vuoksi. Kuinka mahtavaa on, että muutatte lähekkäin toisianne. Osaan kertoa, että meilläkin asiat sujuvat oikein hyvin, vaikka aluksi olikin vähän hankalaa, tekin osaatte jos haluatte.

Mitä jos olisin neuvonut toisin? Jos olisin alkanut kyselemään, että mitä teille tapahtui? Onko jotain kamalaa? Jos olisin ollut paras kaveri, jonka kanssa vatvoa vääryyksiä ja onnetonta liittoa? Olisin nostanut esille kaiken negatiivisen ja liittänyt sen eron jälkeiseen vanhemmuuteen? Entä jos en tietäisi, että vuoroasuminen voi toimia, tai olisin sitä mieltä, että vain huono äiti antaa lasten asua isällään? Olisinko pystynyt vaikuttamaan tähän eropariin? Jos olisin kertonut kuinka paljon ”yleensä” elatusmaksua maksetaan? Kysellyt ja kauhistellut, suurennellut ja vääristellyt, sekoittanut vellit ja puurot.

Myös naapurilla, kenellä tahansa aikuisella on vastuu toimia oikein. Oikein ei voi toimia jos asioita ei tiedosta tai niistä ei edes tiedä. Tätä varten tarvitaan julkista keskustelua, purevaakin asioiden ajamista, mutta myös niiden lasten kokemuksia ja kertomuksia, jotka laiturin nokassa kertovat  ” Mulla on yks juttu…..isä ja äiti eroaa.” Siihen voi vastata monella tavalla. Mitä sinä vastaisit? Onko sinulle helpointa kommentoida aikuiselle vai lapselle? Miksi? Pystytkö näkemään vaikuttimesi, mahdollisen puolueellisuutesi? Osaatko olla neutraali ja puolueeton maaperä jokaiselle, eroavalle isälle, äidille ja lapselle siinä sivussa?  

Olen nyt vaihtanut pari sanaa jokaisen osapuolen kanssa, lapsen kanssa juteltiin eniten. Olen aivan varmasti sanonut tärkeimmät asiat, heistä jokaiselle. Voin vain toivoa, että he kuuntelivat. Minä tein kaiken minkä pystyin, auttaakseni lasta. Olen se ”tuttavaperheen kiva täti, jolle voi puhua, koska se päivystää siellä Lasten ja nuorten puhelimessa ja sielläkin kysytään kaikenlaista.  Sen oma poika sanoi, että äidiltä voi aina kysyä, mitä tahansa ja kaiken voi sille kertoa, varsinkin näistä erojutuista se osaa puhua. Se vastasi, kun kysyin ja myös silloin kun en uskaltanut kysyä, tarvitsin vain varmistusta, että ne rakastaa mua ja se ei ole mun syyni.” Ei tämä ymmärrykseni ihan tyhjästä ole syntynyt, mutta sen saavuttaminen ja ennen kaikkea kehittäminen on täysin mahdollista jokaiselle.

Asenteet syntyvät kokemuksista, ihminen voi oppia kokemuksistaan, kokemukset voi kääntää tilaisuuksiksi kasvaa ihmisenä paremmaksi.  Lapsi muistaa mitä sanoin laiturin nokassa, entä jos juuri se hetki on se, joka suojaa lasta. Entä ne kaksi keskustelua eroavien vanhempien kesken, joissa puhuin suoraan. Olisivatko ne kokemuksia, joista kasvaa asenteita?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Eräs, jos muistan oikein niin kolmevuotias tyttö, sanoi tyytyväisenä, että nythän minulla on kaksi kotia. Ymmärsin, että hänestä se oli enemmän kuin niillä, joilla oli vain yksi. Ajattelin silloin, että vanhemmat olivat jossain selityksissään onnistuneet tämän lapsen kohdalla.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Lapsella on kyky sopeutua. Tuntuu usein näissä riitaisissa tapauksissa, että vanhemmilta se puuttuu kokonaan.

Tämä taas johtuu vaikka mistä. Aina yksilötasolta yhteiskunnan antamiin viesteihin ja realiteetteihin.

Asiat kyllä muuttuvat pikkuhiljaa, mutta näistä erovanhemmuuteen liittyvistä seikoista ei puhuta tarpeeksi.

Toimituksen poiminnat