Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Piia-Katriina Ylänkö=Rutto

Olen nyt 38-vuotias ja muistan edelleen kaiken. Minun nimeni oli ”Rutto” ja minua kiusattiin rankasti, kuuden vuoden ajan, ajoittain päivittäin, joskus vain viikoittain, fyysisesti ja henkisesti. Rutto tarttuu, on ällöttävää, mätää. Helsingin Ruttopuiston ohi en edelleenkään halua mennä. Kun joku sanoo rutto, muistan taas kivun ja pakokauhun. Sanaa on vaikea kirjoittaa.

Lähetän terveiseni kaikille heille, jotka ovat samassa tilanteessa nyt. Se helpottaa, mutta sitä ei unohda, se sattuu, yrittäkää silti selviytyä. Kertokaa kenelle tahansa, jotta kuulette edes sen, että kiusaaminen ei ole sinun syysi.

Kiusaajilleni, en tiedä miten teille voi antaa anteeksi, vaikka olitte ”lapsia silloin”, te jatkoitte sitä aivan liian pitkään. Olette nyt vanhempia, facebookissa, aikuisia, mutta kukaan ei ole minulta pyytänyt anteeksi. Vaikka julkisuudessa kiusaamisesta puhutaan koko ajan.

Tapanilan ala-asteen silloinen rehtori, yritin kertoa, sanoit ”Pojat ovat poikia” ja naurahdit. Luokkamme opettaja, sinä tiesit ainakin jotain. Et puuttunut.

Pohjois-Helsingin yläasteen silloinen rehtori, opettajat. Kukaan teistä ei puuttunut kiusaamiseen. Ettekö tienneet?

Tässä on kuvaus yhdestä ainoasta tilanteesta koko kuuden vuoden ajalta. Yksi tilanne, miltä tuntuu kuusi vuotta?

”Juhlasalissa istuu kuluneilla tuoleilla kymmenittäin kolmetoistakesäisiä. Tyttöporukat supisevat keskenään rivissä, kumartuen toistensa sylien kautta seuraavan korvaan. Kaikki uhkuvat nuoruuden voimaa ja katoamassa olevaa kömpelyyttään. Rehtori aloittaa muutaman rykäisyn jälkeen pitkän ja vetelän puheensa. Hän onkii taskustaan kuluneet lukulasinsa ja toivoo, että oppilaat olisivat edes kohtuullisen hiljaa. Puheen edetessä korkealentoiseen filosofointiin keskittymiskyky herpaantuu viimeisiltäkin. Harakoille menevät fraasit symbolisesta siirtymisestä nuoruuteen. Kukaan ei vaivaudu miettimään mitä tarkoittaa koulutettujen tulevaisuus, jota rehtori nuorille lupaa. On toivoton yritys kahlita tätä energiaa. Kiusaamista ei kuulemma koulussa suvaita lainkaan.

Pojat alkavat töniä toisiaan kylkiin. Yllytyksen tuloksena rohkenevat nämä testosteronipakkaukset ottaa tyttöihin kontaktia. Poikien virnistely ja kevyt tuuppiminen selkään kuumentaa tyttöjen supatuksen tukahdutetuiksi hihityksiksi. Oppilaat ovat selkeissä kuppikunnissaan. Useimmilla on ainakin se yksi ystävä vieressään. He ovat hyviä urheilemaan, hoikkia tai pukeutuneet hyväksyttyihin vaatteisiin, sosiaalisesti pärjääviä. Lapsia jotka ovat täysin normaaleja, tavallisten perheiden lapsia. Heidän juttunsa toisilleen eivät ole outoja, kaikille heille on selvää miten täytyy olla, ettei ole ulkona porukasta. Normaalien maailma.

Kumararyhtinen tyttö istuu takarivin reunassa. Hänen ympärilleen on muodostunut hajurako. Tyhjät penkit irvivät ja vahvistavat asian. Silmät nousevat rasvaisen aivan liian lyhyen otsatukan alta esiin, kun rehtori kertoo luokkiin jakamisen käytännöstä. Aloitetaan A-luokasta ja jatketaan G:hen asti, jokainen, nimensä kuultuaan nousee ripeästi salin eteen ja liittyy jonoon oman luokanvalvojansa taakse. Kaikkien käsketään odottamaan salissa jonoissa, jotta jokainen näkisi mihin luokkaan kukakin mahdollinen ala-asteen kaveri jaetaan. Rehtori paasasi yhteenkuuluvuudesta. Mennään tietenkin aakkosjärjestyksessä. Puhtaat hiukset liehuen tytöt halaavat toisiaan, kun pääsevät samalle luokalle. Pojat kävelevät reteästi mukaan sakkiin. Kaikille on tilaa, he seisovat niin täydellisinä omassa maailmassaan.

Tytön koko keho hikoaa ja kädet takapuolen alla hän rukoilee, ettei joutuisi ala-asteen kiusaajien joukkoon. Jokainen niistä on nyt F-luokalla Farkkujen vyötärö kiristää ja jalassa on lonksuvat tennarit. Tuomio tulee ”Piia-Katriina Ylänkö, 7 F ” Tytön noustessa ylös tuoli kaatuu kumoon ja ensimmäinen naurunremakka valtaa salin. Hän vetää vimmatusti paitaansa alas peittämään liian leveän takapuolensa. Kävely on kankeaa ja joustamatonta. Katse maassa hän yrittää olla näkymätön. Jokainen tuijotus sattuu. Tyttö kävelee jonon viimeiseksi. Joku tönäisee matkalla kipeästi kylkeen ja sanoo lujalla varmalla äänellä, joka kantaa koko salin läpi. Kaikkien seiskaluokkalaisten korviin ”Ei helvetti, tuleeks toi rutto meidän luokalle?!” Rehtori lukee vielä G-luokan oppilaiden nimet ennen kuin kaikki lapset päästetään poistumaan salista.” 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Tuollaista se on. Voiko kiusaamiselle ikinä mitään? Se on liian syvällä ihmisluonnossa ja ryhmän dynamiikka kaivaa monesta ihan tolkun ihmisestäkin kiusaajan tai kiusaamisen tukijan esiin.

Mietin tänään juuri tuota samaa hokemaa, muunnoksella "lapset ovat lapsia". No eivät ole, jos osaavat kiusata.

Kävin itse todella väkivaltaisen yläasteen ja ihmettelen miten ne pahiten kiusatut selvisivät järjissään niistä vuosista läpi. Rutuutus oli päivittäistä ja henkistä sekä fyysistä. Kukaan aikuinen ei puuttunut. Vaikka olinkin ruma hikari, niin itseä suojeli aggressiivisuus ja ajatus siitä, että yläasteen jälkeen näitä tyyppejä ei tarvitse nähdä. Mutta harmitti, että ei ollut niin vahva, että olisi uskaltanut puolustaa nujerrettuja.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Lapsen on usein mahdotonta puuttua kiusaamiseen ja puolustaa, mitä työkaluja hänelle on muka siihen annettu.

Olen vakuuttunut että kiusaamista voidaan vähentää, mutta se ei onnistu nykyisillä menetelmillä. Menetelmillä joita ovat kehittäneet usein ulkopuoliset keskenään. Niiden sitten oletetaan tehoavan kun se näyttää hyvältä ja kuulostaa toimivalta. Kyselytkin kertoo, että hyvin toimii.
Sitä ei vaan ole otettu huomioon, että kiusattu ei välttämättä paperille pysty kirjoittamaan mitä hänelle tapahtuu. Ei ole sanoja. Sattuu liikaa.

Ihmettelen itse suuresti sitä, että kokemusasiantuntijoita ei käytetä. Sieltä, minulta, meiltä, löytyisi näkökulmaa ja ideoita.

Jos ei ole ollut kiusattu, ei tiedä miltä se tuntuu. Vain kiusattu itse( usein vasta aikuisena) voi onnistua kertomaan miltä se tuntui, mitä tapahtui.

Toimituksen poiminnat