Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

"Kuinka moni lapsi on tehnyt itsemurhan, koska ei jaksa enää kiusaamista? "

Kun lapsi kysyy aikuiselta, ”Kuinka moni lapsi on tehnyt itsemurhan, koska ei jaksa enää kiusaamista?” jotain on vialla. Tähän kysymykseen törmäsin ja hiljaiseksi se veti. Kuka kantaa vastuuta asioista, jos ala-asteikäinen lapsi pohtii tällaisia kysymyksiä?

Kysymyksen taustoja selvitellessä kävi ilmi, että lapsi oli todistanut rankkaa kiusaamista, josta aikuiset eivät tienneet mitään. Hän oli yrittänyt auttaa kiusattua, siinä onnistumatta. Tietenkin infosin asiasta eteenpäin ja kiusaamiseen puuttuminen siirtyi sitten niille aikuisille, joille se kuuluu. Se ei silti poista lapsen kokemusta huolesta, jota kantoi liian monta päivää.

On tragikoomista, että aikuiset toitottavat suureen ääneen kiusaamiseen puuttumisesta, sillä tehdään politiikkaa ja ratsastetaan. Silti käytännössä vastuuta kantavat näköjään lapset, koska aikuisilla ei ole kykyä tai/ja taitoa puuttua . Se on surullista, vain ja ainoastaan surullista. Aikuiset ovat omissa työryhmissään mietiskelemässä ja juttelevat naapurin kanssa, kuinka onnellista, että meidän lapsemme eivät kiusaa. Ei se riitä.

Kuinka paljon lapsemme oikeastaan piilottavat meiltä asioita, murheitaan ja huoltaan? Onko se suoraan verrannollista työpäivämme pituuteen ja harrastusten määrään? Haluan uskoa, että kun lapselle antaa aikaa tarpeeksi hän ennen pitkää kertoo. Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjänä, olen kokenut, että joskus kolme tuntiakaan, ei riitä. Lapsi ei niin vaan kakaise ulos murhettaan, hän suojelee aikuista. Toisin sanoen lapsillemme on välittynyt selkeä viesti siitä, että he ovat omillaan, aikuiset eivät kanna vastuutaan, pitää vaan pärjätä.

Lapsi kantaa ehkä huolta kiusaamisesta, vaikka ei ole kiusaaja, eikä kiusattu. Kiusaaminen koskee todellakin kaikkia.  Vastuun kanto aikuisia!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Kiitos myös itsellesi!

Tämä aihe todellakin kaipaa pikkuhiljaa uutta näkökulmaa ja toisenlaista otetta. Ei diibadaabaa, vaan realistista puhetta.

Toimituksen poiminnat