Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Lasta lyödään, mitä teet?

Kaikki haluavat esittää mielipiteensä sitä, mikä meni vikaan ja kuka mokasi pahiten Helsinkiläisen Eerikan tapauksessa. Eerika ei siitä herää henkiin ja keinoja ehkäistä lasten henkisiä ja fyysisiä pahoinpitelyitä, ei pelkästään syyllisiä hakemalla, jälkiviisaudella, politikoinnilla ja haukkumisella löydy. Ymmärrän lynkkausmielialan, se ei silti auta Eerikaa, eikä niitä muitakaan lapsia, jotka parhaillaan elävät samantapaista elämää, kuin Eerika ennen kuolemaansa, kuka missäkin, joka puolella. En ymmärrä härskiä äänten kalastelua aiheella, jota harrastetaan. Te olette niitä, jotka eivät taida puuttua, vaan sysäävät vastuun eteenpäin? Kynttilän sytyttämisellä et saa anteeksiantoa, kun et ole kantanut vastuutasi.

Minulla on kokemusta lastensuojelusta parinkymmenen vuoden takaa, monen vuoden ajalta, minulla on myös kokemusta siitä, kuinka silloinkaan kukaan ei puuttunut asioihin, vaikka kaikki ymmärsivät avuntarpeen ja näkivät selkeitä merkkejä vakavasta henkisestä ja fyysisestä pahoinpitelystä. Kun sanon kaikki, tarkoitan todella sitä. Naapurit, opettajat, ystävät, sukulaiset, poliisi, ihan kaikki. Myöhemmin lastensuojelun ammattilaiset, jotka puuttuivat vasta kun oli ns. tosi kyseessä, eli aivan liian myöhään. Vastuu oli kuitenkin tästä kaikesta tekemättä jättämättömyydestä jokaisella asiasta tienneellä.

Edelleenkään kukaan ei tunnu puuttuvan. Vastuu sysätään lastensuojeluilmoituksella ammattilaisille, saatetaan soittaa ja kertoa kauhistellen parhaalle ystävälle mitä tapahtuu. Kirjoitetaan lehtien ja netin kommenttipalstoille kuinka kamalaa kaikki on.  Huudetaan kilvan kuinka tällaiset vanhemmat pitää tappaa. Tämä ei selkeästikään silti auta. Pitäisikö silloin toimintatapoja muuttaa, ruohonjuuritasolta. Katsoa itseään.

Uskallatko puuttua, jos näet aikuisen tukistavan lasta, puhuvan asiattomasti ja selkeästi toimivan väärin? Huudatko ruuhkabussissa, kadun toiselta puolelta, LOPETA! Puuttumisen kynnys on käsittämättömän korkea, tarinoitahan tästä riittää. Koska kynnys puuttua toisten asioihin, perheen sisäisiin asioihin, yksilön omiin asioihin on edelleen huikean korkea, jää jalkoihin monia päivänvaloa kestämättömiä asioita.

Sanotko työkaverillesi tiuskimisesta tai kovakouraisesta vanhuksen kohtelusta välittömästi. Tuomitsetko sekä teoilla, että puheilla ihmisen pahoinpitelyn. Autatko vanhempaa, jonka lapsi huutaa kurkku suorana namitiskin edessä, vai kirjoitatko vain keskustelupalstalle saamattomista vanhemmista. Osaatko tarjota apuasi, kun näet perheen jossa vanhemmat ovat musertumassa erilaisten taakkojensa alle. Mitä sanot itkevälle lapselle bussipysäkillä, joka väittää että ei ole mitään hätää.

Lapsi juoksee itkien pihamaata ympäri(edit:yksityiskohta Eerikan elämästä) Menetkö pihalle ja alat ottamaan asiasta selvää, vai soitatko viranomaisille ja sysäät vastuun heille, koska et uskalla, osaa ja voi puuttua.  Kysytkö, onko kaikki hyvin ja uskot kun lapsi kertoo, että on. Jos epäilet, että kaikki ei ole hyvin, lähde siitä, että kaikki ei ole hyvin ja olet nyt vastuussa siitä miten tilanne etenee. Uskaltakaa ihmiset sanoa ja puuttua, älähtää, ottaa selvää. Nostakaa näkyviin, että me tiedämme ja se mitä tapahtuu, on väärin.  Niin pitkään kun asioita ei nähdä ja niihin ei uskalleta tarttua, tulee tällaista tapahtumaan. Suuri osa jää myös piiloon, kun kukaan ei tiedä, vaikka kaikki tietävät. Jos kaikki on kunnossa, vastaanotto lienee loukkaantunutta, mutta myöskin selitettäessä miksi puuttui, varsin ymmärtävää. Tämän voin omakohtaisesti kertoa.  Mieluummin otan vastaan kiukkua vanhemmilta, kuin mietin illalla, että mitähän siellä tapahtuu. Pitäisiköhän ja mitäköhän jos. Työuraani mahtuu 5 tapausta, joissa minulla nousi esille huoli, 4 perhettä loukkaantui ensin verisesti, mutta löytyi yksi perhe, jossa asioiden piti muuttua ja ne alkoivat muuttumaan vasta kun niihin joku uskalsi suoraan ja aika raadollisestikin puuttua. Tilannetta perheessä oltiin ihmetelty toista vuotta, kukaan ei vaan ollut kysynyt suoraan ja ilmoittanut, että nyt muuten puhutaan.

Puutu, keskeytä, kysy. Auta, ymmärrä ja lopeta sen kysely miksi kukaan ei puuttunut. Jokaisella asian tienneellä oli mahdollisuus ja jokaisella asiasta tienneellä on vastuu. Toivottavasti opimme tästä kantamaan oman vastuumme kunnolla. Ole mieluummin jonkun mielestä röyhkeä ja epäkohtelias, kuin hiljainen hyväksyjä.

On helpompi ja turvallisempaa uskoa aikuista, kuin lasta, joka kuitenkin on se ainoa ihminen, joka osaisi kertoa mitä hänelle tapahtuu. Lapsi ei uskalla koskaan kertoa, jos ei saa viestiä sinulta. Lapsi muistaa kyllä, että bussissa ollut täti kielsi äitiä lyömästä ja tilaisuuden tullen saattaa rohkaistua puhumaan. Kaltoinkohdellulle lapselle kaikki on normaalia, se on sitä niin pitkään kunnes uskallat puuttumalla kertoa, että joku tekee lasta kohtaan väärin.   Kaikki pahanteko on sallittua yhteiskunnassamme juuri niin pitkään, kun kukaan ei puutu ja kanna henkilökohtaista vastuuta tilanteesta jossa parhaillaan on. 

Kukaan ei ota lapsesta koppia, vaan hän tippuu avun ulottumattomiin. Sitten sytytetään se kynttilä Eerikan muistolle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen
Käyttäjän LarryNeil kuva
Lauri Aro

Anteeksi, mutta missä vaiheessa pihamaalla ympyrää juokseva lapsi, joka sanoo kaiken olevan ihan hyvin, on vaihtunut syyksi epäröidä lasta piestävän kotona ja täten ollen puututtava perheoloihin ja tuomittava koko konkkaronkka valehtelijoiksi? Mitä perseilyä mä taas luen. Juuri näiden takia, kukaan ei toimi. Vasta pitää toimia kun on ihan oikeasti näkyvät merkit.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Et ole ehkä nyt lukenut tekstiä kokonaisuutena tai löytänyt sen ajatusta. Voisitko lukea rauhassa uudestaan? Olet nyt ottanut yhden lauseen pois asiayhteydestä ja tulkinnut sen irrallisena. En huomannut viitata "juoksee itkien ympäri pihamaata" lauseen yhteydessä siihen että se liittyi yhtenä yksityiskohtana tähän Eerikan tarinaan. Kaikki eivät ole tapauksesta tietenkään lukeneet, selittänee asian? Laitoin vielä lauseen yhteyteen tarkennuksen.

Johanna Kölhi

Vieläkin minua häiritsee, kun en puuttunut, kun näin isän lyövän pikkupoikaa, joka harjoitteli pyörällä ajamista. Isä löi kypäräpäistä poikaansa korvalliselle ja huusi kuin palosireeni. Poika itkeskeli ja yritti parhaansa mukaan opetella ajamaan pyörällä. Kun isä huomasi minut koirien kanssa, hänen käytöksensä muuttui heti. Olin jo täyttämässä lastensuojeluilmoitusta, mutta homma tyssäsi kun minulla ei ollut kaikkia tarvittavia tietoja pojasta eikä isästä. Usein mietin mitä pojalle mahtaa kuulua ja harmittaa, kun en soittanut poliisille.

Erkko Korppaanmäki

Eerikan kaltaisissa oloissa varmastikin elää tälläkin hetkellä lapsia.

Mutta kaikki ei ole mustaa tai valkoista. On valtavasti harmaita äitejä ja isiä. Eerikan ja pullantuoksun väliin mahtuu monenlaista perhe-elämää ja kasvattajaa, varmaankin normaalijakauman mukaisesti.

Käyttäjän PiiaCollan kuva
Piia Collan

Siitähän tässä tekstissä ei ollut kysymys, että mikä on mustaa ja mikä valkoista vaan yksilön ja aikuisen vastuusta tilanteessa jossa "pitäis varmaan tehdä jotakin" Onhan se nyt selvää että täydellisiä vanhempia ei ole ja on myös savua ilman tulta. Kuitenkin turha asiallinen puuttuminen tilanteessa on aina parempi kuin mietiskely sen jälkeen.

Toimituksen poiminnat