Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Ihmissuhdetyössä tehdään työtä itsensä kanssa

Kun ajatellaan työtä, jossa pääosa muodostuu toisen ihmisen kanssa käytävästä kanssakäymisestä, törmätään monenlaisiin itsestäänselvyyksiin, joita ei kuitenkaan aina tiedosteta. Tällaisessa työssä oma persoona on tärkein työväline. Työn laatuun vaikuttaa eniten se, millainen ihminen olet, millainen persoona ja tunnetko itsesi. Oletko aina valmis kritisoimaan ja kyseenalaistamaan omaa toimintaasi, jotta voit kehittyä paremmaksi työssäsi. Työ ei ole helpoimmasta päästä.

Jatkuvasti pitää olla kuulolla omien vaikuttimiensa ja rasitteidensa kanssa. Kysyä millainen minä olen, mitkä ovat minun arvoni, ovatko ne ristiriidassa työni kanssa. Miten kykenen tekemään työtä jos ottaa päähän, miten saan inhimilliset tunteet ja reaktiot kuriin. En voi tiuskia, vaikka pää on kipeä ja joku vaikea, aggressiivinen, kiukuttelee, haukkuu. Kuinka olla ystävällinen ja kuunnella toista, kun oma maailma on rikki, vaikka avioeron kourissa. Miten säilyttää herkkyys, kun työolosuhteet ovat hankalat. Miten itse toimia oikein jos työkaveri toimii väärin ja kuinka ihmeessä saan hänet toimimaan toisin.

Sitä on aika väsynyt työpäivän jälkeen, mutta silti miettii bussissa miten päivä meni. Itsereflektointi, virheiden myöntäminen, sekä niistä oppiminen on jos ei päivittäistä, niin viikottaista. Jos tämän unohtaa tehdä, häviää herkkyys. Herkkyyden edellytys on asioiden tiedostaminen, herkkä kuuntelee myös itseään. Oikealla tavalla herkkä ihminen jaksaa, liian herkkä taas ei.  Tasapainoa haetaan jatkuvasti.

On täysin inhimillistä, että tekee virheitä. Jokaisessa työssä tehdään niitä. Kuitenkaan paperit eivät itke, jos tiuskaiset niille. Työkaverikin ymmärtää jos sinulla on huono päivä. Lapsi, vanhus, potilas ei. Eikä hänen kuulukaan, on sinun työtäsi, ymmärtää ja olla läsnä, ikuisesti rauhallisena, toista kunnioittavana ja läsnäolevana. Ihmissuhdetyön haastavin osa on juuri tässä. Samaan aikaan, kun teemme työtä omalla persoonalla joudumme sulkemaan siitä osan pois, sen osan joka on henkireikä ja päästää höyryt ulos.  Meillä ei ole lupaa kiukutella, olla ahdasmielinen tai riidellä siitä kumpi on oikeassa. Emme voi käyttää asiatonta kieltä tai mollata, osoittaa toisen virheitä ja alleviivata niitä, samalla kun korostamme omaa oikeaa mielipidettämme. (Katsokaapa miten suuri osa kansanedustajaehdokkaista tekevät juuri tätä)

Kiire, paikoilleen jämähtäminen ja kyynistyminen ovat ihmissuhdetyön pahimmat viholliset. Näitä kolmea kun välttää parhaansa mukaan, olet oikealla tiellä. Aina se ei onnistu, mutta jos vaikka osa työpäivästä? Samoin höyryjen ulospäästäminen on tärkeää, usein ne vaan pääsee väärään paikkaan.  Omille lapsille, puolisolle. Ei aina jaksa lähteä lenkille itkemään sitä, kuinka on väsynyt. Mekin olemme vain ihmisiä.

Väitän, että ihmissuhdetyössä olevat ihmiset ovat keskimäärin enemmän selvillä arvomaailmastaan, siitä millainen on ja haluavat myös kehittää itseään ihmisenä. He ovat "pehmeitä", sensitiivisiä, tarkkanäköisiä ja sosiaalisesti lahjakkaita. Työmme tehdään usein vaikeaksi. Meillä ei ole kunnollista työnohjausta, arvostavaa palkkausta, resursseja, koulutusta. Ihmissuhdetyöstä ajatellaan edelleen, että sitä nyt voi tehdä kuka tahansa. Ei voi.

Miten emme arvosta tällaista suunnatonta voimavaraa yhteiskunnassamme? Taitoa, jota ei kenellä tahansa ole. Ihmissuhdetyötä ei ole helppo tehdä. Kokeilkaa jos ette usko. Antakaa niille, jotka itseään kuluttavat työssään kunnollista palkkaa, arvostusta, resursseja.

Jos tekee 30-40 vuotta työtä omalla persoonalla, kuluttaa sitä, kehittää, venyttää ja vanuttaa, mitä siitä on eläkeiässä jäljellä. Pahimmassa tapauksessa ei mitään ja parhaimmassa tapauksessa enemmän kuin koskaan.

Valmistuin 1995 lastenhoitajaksi ja samana vuonna jäi päiväkodista eläkkeelle eräs lastenhoitaja. Hän viimeisenäkin työpäivänään viihdytti eteisessä istuvia lapsia ulkovaatteissaan, aivan samalla ilolla, rakkaudella ja halulla, kuin alussa. Lapset tapittivat, kuin itse rakkautta tätä mummoa. Ei kuulunut itkua, vaikka oli kuuma. Hän vaan oli sellainen, harhauttavan helposti hän teki kaiken, vaikka todellisuudessa kysymyksessä oli rautainen ammattitaito ja ihmisyys. Hän myös antoi parhaimman ohjeen minulle 17 vuotiaalle hupakolle. "Älä jätä koskaan lasta yksin, kuuntele ja ole hänen kanssaan"  Hänet tulen aina muistamaan. Tavoittelen edelleen ihmisyyttä, armollisuutta, iloa olla toisten kanssa ja ottaa heidät sellaisina kuin ovat ja osoittaa sama itselleni.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat