Piia Collan Kirjoitan kun on asiaa

Vettä myllyyn

 

Terroristit ovat vihaisia ihmisiä, ääriliikkeissä toimivat ihmiset ovat vihaisia. Raivoissaan he ajavat ainoaksi oikeaksi luulemaansa asiaa ja ideologiaa. Tällaisten ihmisten kanssa olemme tekemisissä me, jotka pidämme itseämme sivistyneempinä ja joskus olemmekin.  Meidän pitäisi kai tietää, että vihaiselle ihmiselle pyttyily ja hänen ideologialleen, oli se kuinka nurinkurista tahansa, nauraminen ja sen pilkkaaminen ainoastaan lisää vihaa meitä kohtaan. Pian myös ääriliikkeet entisestään oikeuttavat tekojaan vastauksena pilkallemme. Ainakin minä ymmärrän, ettei kannata nauraa raivoissaan olevalle ihmiselle. Mieluummin kai yrittää puheella?  Antaako toisen ideologia ja viha minulle oikeuden nauraa?

Puhe ei aina toimi, se on selvä, mutta nauraminen vielä vähemmän, koska se vain ja ainoastaan lisää kuilua ääriliikkeisiin ja oikeuttaa entisestään heitä vihaamaan muuta maailmaa. On oikein pitää sananvapaudesta kiinni, mutta kuka kantaa vastuun siitä, että on vaikka vahingossakin,  hyvää ajatellen, lietsonut vihaa? Olemmeko tekopyhiä ajaessamme rauhaa maailmaan, kun samaan aikaan sananvapauden nimissä hieromme suolaa haavoihin ja naureskelemme avoimesti? Tuomitseminen on täysin eri asia kuin nauraminen ja pilkkaaminen. Pilkkaaminen ei ole sivistystä ja sivistys on ainoa ase, joka saattaa ääriliikkeiden ideologiaa joskus muuttaa. Ilman sivistystä on vain tietämättömiä ihmisiä ja vihaa. Kynällä voi nauraa ja ivata tai se voi olla tehokas sivistyksen välittäjä.

Sivistykseen kuulunee toisten ihmisten huomioiminen, myös heidän joiden kanssa emme ole tai emme vaan koskaan voi olla samaa mieltä. Sivistys ei naura tietämättömyydelle, ei pilkkaa, eikä lietso. Olemmeko sivistysvaltio, olemmeko yhtään sen parempia nauraessamme toisten tietämättömyydelle ja sivistyksen puutteelle. Miltä kristityistä tuntuisi jos joku piirtäisi Jeesuksen pedofiiliksi? Sivistys tuomitsee väkivallan ja terrorismin ei sen pitäisi sitä lisätä, edes vahingossa.

Annamme huomiota ääriliikkeille ja teemme heitä entistä näkyvämmiksi. Sitähän ääriliikkeet juuri haluavat, näkyvyyttä, vihaa, julkisuutta.  Oikeutta vihaansa. Piirtäessä pilakuvia on hyvä pitää mielessä vastuu siitä, mitä teko aiheuttaa, hyvää vai enemmän pahaa. Sananvapauden nimissä on helppo tehdä pahaa tarkoittaessaan hyvää. Sen taakse voi myös piiloutua ja tehdä mitä vaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat